Maailmaan ilmestyy aukko – taiteen keinoin toteutettu pakohuonepeli saapuu Jyväskylän Kankaalle

Jyväskylässä pilotoidaan Suomen – kenties koko maailman – ensimmäinen taiteen keinoihin
pohjaava pakohuonepeli HOLE. Pakohuonepeleissä pyritään poistumaan huoneesta tietyn
aikarajan sisällä pulmia ratkaisemalla. HOLE tahtoo sinun pakenevan paitsi maailmansa, myös tuntemuksiesi uumeniin.

HOLE on valon, äänen ja esineiden vuorovaikutuksesta elävä tila. Pakohuonepeleille tyypillisen puhuttuun ja kirjoitettuun kieleen perustuvan ohjeistuksen ja pelinkuljetuksen sijaan HOLE aktivoi pelaajiaan sanattomilla vihjeillä, tehtävillä ja tunnelmilla.

HOLEen on sisäänrakennettu pelikokemuksen lisäksi elämyksellinen ja moniaistinen ulottuvuus, jossa pelaajan ja taiteen katsojan roolit pääsevät sekoittumaan. HOLE pyrkii kielelliseen ja maantieteelliseen saavutettavuuteen, jolloin peliformaatti voi toimia sisäänheittäjänä taiteen pariin myös niille yleisöille, jotka eivät muuten päätyisi taiteellisen kokemuksen pariin.

– On mahtavaa päästä yhdistämään 20 vuoden kokemus monialaisen esitystaiteen tekemisestä ja
elementeistä omiin ja työryhmän pelifiksaatioihin, kertoo projektin pelisuunnittelija ja taiteellinen
johtaja Seija Hakkarainen.

– HOLE on pitkäaikaisen suunnittelun ja toiveen huipentuma. Erityisesti siinä viehättää
mekaanisen ja taiteellisen maailman yhteen tuominen. Pelin liikuteltavuus mahdollistaa tällaisen kokemuksen uusissa yhteyksissä, jatkaa työryhmän pelisuunnittelija ja tuottaja Sasu Paakkunainen.

Tekniseltä toteutukseltaan HOLE on huone huoneen sisällä, joka on liikuteltavissa pakettiautolla. Peli voidaan toteuttaa lähes missä vain noin 45m2 sisätilassa, jossa on sähköt. HOLE on suunniteltu kahdelle pelaajalle kerrallaan ja yhden pelin kesto on pelaajista riippuen noin 25-45 minuuttia.

Pilotointijakso toteutetaan Piippurannan klubilla Jyväskylän Kankaalla 29.11.–4.12.2022
yhteistyössä Jyväskylän kaupungin osallisuuspalvelujen kanssa. Tämän jälkeen HOLE
viimeistellään ja avataan Helsingissä keväällä 2023. Vuosina 2023-2024 HOLE jatkaa kiertueelle Keski-Suomeen.